Pieni Karhunkierros


Pieni Karhunkierros on Oulangan kansallispuistossa sijaitseva noin 12 kilometriä pitkä patikointireitti. Reittiä ei pidä sekoittaa 82 kilometriä pitkään Karhunkierrokseen, joka kulkee Rukalta Hautajärvelle (tai toisinpäin). Pieni Karhunkierros on tosin osittain samaa reittiä tämän Karhunkierroksen kanssa. Vaikka Pieni Karhunkierros on Suomen suosituin retkeilyreitti, sinne mahtuu paljon porukkaa kerralla, joten aika rauhassa siellä saa kävellä ja tutkia maisemia. Ainoastaan taukopaikoilla saattoi olla ruuhkaa. 



Reitti oli monipuolinen ja hyvä kulkea, mutta helpoksi sitä en sanoisi. Reitillä on korkeuseroja sekä maasto ei ole aina tasaista. Reitillä näkyi kuitenkin kaikenlaisia retkeilijöitä isoista rinkoista pieniin laukkuihin. Tälle reitille mahtuvat ehdottomasti kaikenlaiset retkeilijät. Reitin varrella on useita nuotiopaikallisia taukopaikkoja sekä majoittumiseen tarkoitettuja tupia.

Reitti alkaa heti jännittävästi, kun vesistö täytyy ylittää riippusillalla Niskakoskella. Lähes heti sen perään Myllykoskella täytyy ylittää vesistö riippusiltaa pitkin. Sillalla saa kävellä vain yksi henkilö kerrallaan. Vielä kolmas riippusilta tulee vastaan Harrisuvannolla. Reitillä näkee monipuolisesti Suomen luontoa, sillä reitin varrelta löytyy niin vesistöjä, metsää kuin suotakin.  



Reitin kesto on kaikkea 4 ja 9 tunnin väliltä ja meillä meni retkeen kuusi tuntia. Pidimme useita taukoja ja kuljimme rauhakseltaan. Eipä meillä ollut kiire minnekään. Kuvien ottamiseenkin kului oma aikansa. Majoitus meillä oli Rukan laskettelukeskuksessa, josta ajoi noin puolisen tuntia Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalle. 

Kommentit

Suositut tekstit