Vallonian pääkaupunki Namur


Vallonian pääkaupunki Namur, sijaitsee etelä-Belgiassa, vajaa parin tunnin junamatkan päässä Brysselistä. Sitä pidetään niin kutsuttuna porttina Ardenneille eli Belgian “vuoristoon”. Kaupunki oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, sillä jo pelkästään kielestä (pohjois-Belgiassa, Flanderissa, missä asun, puhutaan hollantia) tuntui kuin olisi aivan eri maassa. Arkkitehtuuri oli täällä myös aivan erilaista, kuin mihin olen tottunut kiertäessäni Flanderia. 


Namurin historiallinen keskusta ei ole kovinkaan suuri, mutta sitäkin kauniimpi kävellä ympäriinsä. Keskustassa on paljon turisteille tarkoitettuja opasteita ja karttoja. Suunnistamisen helpottamiseksi Namur on jaettu useisiin naapurustoihin, jotka erotellaan kartoissa erivärisellä rajauksella. Naapurustot ovat Quartier Gare (violetti), Quartier Historique (punainen), Quartier Confluence (sininen), Quartier Universite (vihreä) sekä Quartier Casernes (oranssi).

Näyttävin turistinähtävyys on Namurin linnoitus (Citadelle de Namur). Tällä kertaa vierailin vain sen ulkopuolella katselemassa maisemia ylhäältä. Matka sinne kesti kolmisen minuuttia gondolihissillä, joka maksoi 5e. Meno-paluu hissillä olisi ollut 7,5 euroa, mutta minä päätin kävellä sieltä alas. Se on hyvä päätös, sillä samalla näki maisemia ylhäältä käsin. Linnoituksessa voi tosin vierailla sisälläkin ohjatuilla kierroksilla. Terra Novan vierailijakeskuksessa voi tutustua Namurin historiaan. Linnoitukseen voi tutustua myös turistijunalla. Juna, vierailijakeskus ja ohjattu kierros maksaa Citadel Passilla 18 euroa. 


Käväisin myös TreM.assa, joka on muinaisen taiteen museo. Se on erilainen mitä odotin. Oikeastaan ei varmaan pitäisi olla yllättynyt, että kaikki esillä olleet esineet ja taulut olivat kristinusko-aiheisia, sillä muinoin lähes kaikki taide liittyi siihen. Ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä puuveistoksia ja toisessa kultaisia koriste-esineitä. Koriste-esineet ovat Oigniesin aarteita, joita pidetään yhtenä Belgian seitsemästä ihmeestä. Kolmessa näyttelyssä oli esillä Herri met de Blesin maalauksia. Sisäänpääsy oli opiskelijalta 2,5 euroa, joten siihen nähden oli vierailtavan arvoinen kohde. Aikuiselle vierailun hinta on 5 euroa. 

Kommentit

Suositut tekstit